CURRICULUM VITAE

Stina Myllys CV

Kasvatustieteen maisteri
Musiikkipedagogi (ylempi AMK)

Instrumettiopetus | saksofoni, huilu ja bändisoittimet

Kapellimestarin työt | Vuoksi Big Band

Musiikin ryhmäopetuksen pedagogiikka ja monitaiteelliset projektit

Vaihdan soitinta, en uteliaisuutta

Olet saattanut nähdä minut Espan lavalla soittamassa nokkahuilua big bandin solistina. Jos tunnet minut paremmin, saatat aavistaa, että aina ei ole kysymys esiintymisestä, vaan tavastani johtaa orkesteria. Kapellimestarina tärkein tavoitteeni on olla osa tiimiä. Tuossa samassa konsertissa kuultiin myös käyrätorvea, viulua, melodicaa ja harmonikkaa. Ei ehkä ihan perinteisiä soittimia, mutta uusia perinteitä syntyy vain tekemällä.

Minua kiehtoo lukeminen, uuden oppiminen ja erilaisten laadullisten ilmiöiden tutkiminen. Olen parhaimmillani silloin, kun saan tehdä työtä erilaisissa ympäristöissä ja yhteisöissä niin, että jokainen työpäivä on ihan omanlaisensa. Tällöin on mahdollista kierrättää ideoita ja siirtää toisesta yhteydestä toiseen ne, jotka toimivat.

"Talo ilman kirjoja on kuin huone ilman ikkunaa."
"A house without books is like a room without windows."

- H. Mann

Pirkanmaalta Pohjois-Pohjanmaalle...

Olen kotoisin Pirkanmaan ja Satakunnan rajamailta. Tässä kohtaa on hyvä mainita, että minulla ihan oikeasti on sinikantinen pieni opintokirja musiikkikoulusta, joka muuntui Kummeli-sketseissä Äetsän sävelkulkulaitokseksi. Soitin nuorena pianoa ja poikkihuilua. Opettelin ihan omatoimisesti soittamaan kitaraa.

Lähdin heti lukion jälkeen Oulun yliopistoon opiskelemaan ja valmistuin 2004 luokanopettajaksi. Tein pitkän sivuaineen ja gradun kuviksesta. Opiskelin useamman vuoden ajan aineopeopintoja musiikkikasvatuksen koulutusohjelmassa. Löysin saksofonista unelmieni soittimen!

2003-2005 opetin Oulas-opistossa pianisteja ja huilisteja. Opin aikatauluttamaan tehokkaasti. Opin myös varaamaan aina aikaa kirjaston musiikkiosastolle ja eväiden syömiselle.


...pitkäksi aikaa pääkaupunkiseudulle...

2005-2016 olin Helsingin kaupungin virkatyöläisenä Vuosaaren ala-asteella. Opetin musiikkiluokkaa ja musiikkia aineenopettajana. Opin paljon ihmisten erilaisuudesta, yhdenvertaisuudesta ja tiimihengestä.

2005 aloitin työt Meri-Helsingin musiikkiopistossa tuntiopettajana. Kun keväällä 2026 jäin pois, päätoimipiste oli ehtinyt muuttaa Meritullintorilta Kanavarantaan, suurempiin tiloihin Mariankadulle, merenrantamaisemiin Pohjoisrantaan ja lopulta kahteen kerrokseen Meritullinkadulle. Viimeiset 6-7 vuotta työskentelin apulaisrehtorina ja matalan kynnyksen rytmimusiikkihankkeen tuottajana niille asuinalueille, joiden lapset jäävät helposti taiteen perusopetuksen ulkopuolelle. Sain kokemuksen siitä, että työ voi olla yhteiskunnallisesti hyvin tärkeää. Opin kaikkien tarpeet huomioivaa suunnittelua.

Opiskelin työn ohessa toisen tutkinnon. Valmistuin Tamkista joulukuussa 2024 musiikkipedagogiksi (yamk). Opinnoissa painottuivat kehittyvä opettajuus ja johtajaosaaminen. Ehdin syventyä saksofonin soittamiseen, musiikkiteknologian mahdollisuuksiin ja tapahtumatuotantoon. Kehitin opinnäytetyönä musiikin ryhmäopetukseen oman pedagogisen mallin, jonka tähtäimenä on yhteisöllisyys, tasa-arvoisuus ja vuorovaikutustaitojen kehittyminen.

...ja edelleen Etelä-Karjalaan

2018-2020 olin tuntiopettajana Lappeenrannan musiikkiopistolla. Sain ideoida ja toteuttaa monia uusia juttuja. Pitkälti tämän työn ansiosta kotiuduin nopeasti Itä-Suomeen.

2021 alkaen olen opettanut Taidekoulu Estradin bändilinjalla. Missään muualla tässä maassa ei ole toista samanlaista oppilaitosta, jossa musiikki-, sirkus- ja teatteriopetus pyörivät saman katon alla.

2017 aloitin Imatran Virta-opistossa kapellimestarina ja syksyllä 2024 saksofoniopettajan työt. Nämä kaksi tehtävää täydentävät mukavasti toisiaan. Olen saanut kokemuksen aidosti toimivasti työyhteisöstä. Kulttuuritalo Virta tarjoaa upeat puitteet ja vieressä virtaava Vuoksi ihanat maisemat.